Uutiset

22.02.2013

Tutkat pelastamassa Helsinkiä


Tutkamieskilta ry järjestää yhteistyössä Puolustusvoimien, veljeskiltojen, Keski-Suomen Ilmailumuseon ja Ilmatorjuntamuseon kanssa Suomen 70-vuotisen tutkataipaleen johdosta kaksi tilaisuutta, Tikkakoskella torstaina 4.4.2013 ja toinen Hyrylässä lauantaina 4.5.2013.

Helmikuussa 1944 Helsinkiin suunnatut massiiviset pommitukset olisivat aiheuttaneet huomattavasti suuremmat henkilö- ja omaisuustuhot, ellei Saksasta olisi saatu ostettua omaa tutkakalustoa ilmapuolustuksen käyttöön. Tutkien avulla pystyttiin havaitsemaan Neuvostoliiton strategisten kaukotoimintailmavoimien ADD:n lentokoneet riittävän ajoissa myös yöllä sekä johtamaan ilmatorjuntatykkien tulta aiempaa tarkemmin.

Pääkohteena olleen Helsingin lisäksi ADD:n pommituskohteina olivat Kotka, Raahe, Oulu ja Rovaniemi. Suomalaisilla oli tutkat myös Kotkassa.

Vuoden 1943 keväällä saapuivat ensimmäiset omat tutkat Suomeen. Ne olivat ilmavalvontatutka ”Raija” ja tulenjohtotutka ”Irja”. Myöhemmin hankittiin tutkakalustoa mm. yöhävittäjätoimintaan. Jo ennen tutkien tuloa oli vuoden 1942 aikana suomalaisia koulutettavana Saksassa tulevien tutkien käyttö- ja huoltotehtäviä varten.

Tutka Suomessa 70 vuotta -tapahtumat
Tutkamieskilta ry järjestää yhteistyössä Puolustusvoimien, veljeskiltojen, Keski-Suomen Ilmailumuseon ja Ilmatorjuntamuseon kanssa Suomen 70-vuotisen tutkataipaleen johdosta kaksi tilaisuutta.

Ensimmäinen tilaisuus on Tikkakoskella torstaina 4.4.2013 ja toinen Hyrylässä lauantaina 4.5.2013.

Tikkakoskella järjestettävän päätilaisuuden muodostavat myös nykypäivän kalustoa esittelevä näyttely Keski-Suomen Ilmailumuseolla, päiväjuhla Ilmasotakoululla ja vastaanotto Keski-Suomen Ilmailumuseolla.

Hyrylän Ilmatorjuntamuseon tilaisuus koostuu esitelmistä ja museon tutkien esittelyistä. Esillä on myös tutka-alan kirjallisuutta ja esineistöä. Lisäksi voi tutustua Ilmatorjuntamuseon koko näyttelyyn.

Järjestäjät toivottavat kaikki tutkista kiinnostuneet tervetulleiksi kevään 2013 tapahtumiin Tikkakoskelle ja Hyrylään.

Liitteenä on tapahtumien ohjelmatiedot.

Lisätiedot:

Tikkakosken tilaisuus:
Ari Järvinen
ari.jarvinen59@gmail.com
040 7364253

Hyrylän tilaisuus:
Heikki Marttila
hemar@kolumbus.fi
040 7741 869

Ohjelma Tikkakoskella torstaina 4.4.2013

Kalustoesittely Keski-Suomen Ilmailumuseolla 9.00 – 18.00

Pääjuhla Ilmasotakoulun huoltorakennuksen auditoriossa klo 12.00 – 14.30
12.00 Avaus,  Tutkamieskilta ry pj Heikki Marttila ja
Ilmavoimien esikunnan esikuntapäällikkö prkenr Kari Salmi

12.10 Juhlapuhe, insevl Olli Klemola, Puolustusvoimien Tiedustelukeskus
12.30 Palkitsemiset ja tervehdykset
12.40 Katsauksia tutkan
- historiasta insinööri Pekka Meuronen, Tutkamieskilta ry,
- nykyisyydestä yliluutnantti Aaro Malila, Ilmavoimien esikunta ja
- tulevaisuudesta tekniikan tohtori Jukka Ruoskanen, Puolustusvoimien Teknillinen
Tutkimuslaitos
14.00 Kahvitarjoilu

Vastaanotto Keski-Suomen Ilmailumuseolla 15.00 – 17.00
15.15 Keski-Suomen Ilmailumuseon tervehdys
15.20 Tukijoiden puheenvuorot
15.35 Vapaata keskustelua ja kalustoon tutustumista cocktailtarjoilun kera


Ohjelma Hyrylässä Ilmatorjuntamuseolla lauantaina 4.5.2013
11.00 Museo avautuu
12.00 Tilaisuuden avaus, Tutkamieskillan pj Heikki Marttila
12.10 Esitelmä: Tutkat pelastivat Helsingin suurpommituksissa 1944, ev evp Ahti Lappi
12.40 Esitelmä: Ilmavoimien ilmavalvonta- ja lennonvarmistustutkat 1943 - 2013,
insev evp Risto Laukkanen, Ilmavoimien Viestikilta ry
13.10 Esitelmä: Passiivinen tutka, Tkl Risto Korhonen, PVTT
13.45 Tutkaesittelyt rasteina
- Irja
- Severi
- Super-Fledermaus
- Ilmatorjuntaohjus 79:n tutka
- nykyaikainen venetutka
15.15 Esitelmä: Suomen radiotekniikan 1950-luvun huipputuote: Suomen ilmavalvontatutka-
järjestelmä, inskom evp Heikki E. Heinonen, Tutkamieskilta ry
15.45 Tilaisuuden päätös

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.


Tikkakosken tilaisuuteen mahtuu n. 200 henkeä ja Hyrylän tilaisuuteen 100 henkeä.
Ilmoittautumiset Jukka Kalevalle jukka.kaleva@elisanet.fi tai 040 9616111
Tikkakosken tilaisuuteen 1.3- 22.3.2013 ja
Hyrylän tilaisuuteen 1.3. - 26.4.2013.

HUOM: Ilmavoimien Viestikillan kevätkokous pidetään Hyrylän tapahtuman yhteydessä, killan jäsenten ilmoittautumiset tilaisuuteen kokousilmoittautumisen yhteydessä jäsenille lähetettävän kokouskutsun ohjeiden mukaan.


Tilaisuuksien järjestelyistä vastaa Tutkamieskilta r.y., veljeskillat, Puolustusvoimat, Keski-Suomen Ilmailumuseo ja Ilmatorjuntamuseo.